Munasolun luovuttajan päiväkirja

ei se aina ole niin helppoa

2008-12-01T19:38:00+02:00

Aina kun tulevaa ei voi ennustaa! Minun kohdallani luovutus tyssäsi aika alkuun. Ehdin saada jarrupiikin, joka vei elimistöni oman hormonitoiminnan lamaan. Se oli helppo homma; hoitaja tuikkasi Klinikalla.Minkäänlaisia varoiteltuja kuumia aaltoja tai vaihdevuosia en kokenut. Kuulumiset tuli samalla vaihdettua ja kaikki oli näennäisen ok.
Suunniteltua luovutusta siirrettiin kahdesti. Ensimmäisen ajan koin tulevaksi huonoon elämäntilanteeseen. Lopulta saajakin oli mielissään homman siirtymisestä kuukaudella. Seuraavassa kuussa saajan hormonit tekivät temput terävät ja juttua siirrettiin marraskuulle.

Sitten ei oikeastaan mikään mennyt putkeen, minä sairastuin. En hengenvaarallisesti, mutta vakavasti. Sairaalasängyssä vielä tekstiviestejä naputtelin Klinikalle ja mietittiin tilannetta. Sovitut hormonipiikit oli määrä aloittaa seuraavana päivänä kun kirjasin itseni lasareettiin. Luovutus peruttiin. Olin todella pahoillani saajam puolesta, mutta yllätyksekseni minulle löytyi stuntnainen ja mitään peruuttamatonta ei tapahtunut.
Oma tilanteeni on vakaa, mutta hoidot jatkuvat. Sairauteni ei ole este luovutukselle ja toivon ensi vuonna voivani jatkaa hyvää yritystä kierrokselle kaksi!

Rauhallista ja toivon täyttämää joulua kaikille teille!

uudet tuulet puhaltaa

2008-08-12T21:06:00+03:00

Kesä hurahti ohi ja nyt ovat koulutkin avanneet ovensa. Pyydän heti anteeksi. Lupasin viime kirjoituksessani keväällä, että palaan saman viikon aikana kertomaan raskauskuulumisia. En palannut. En oikeastaan tiedä miksi, mutten tähän päivään mennessä ole saanut soitettua Klinikalle ja kysyttyä tuloksia. Asiaa olen toki joitain kertoja pohtinut, mutta jollakin tapaa puhelu ei ole tuntunut oikealta ratkaisulta.

Tämä päivä muutti tilanteen. Klinikalta soitettiin minulle ja tiedusteltiin halukkuuttani uuteen luovutukseen.
Klinikalla olisi ilmeisesti mietittynä valmiina joku ulkoisesti itseni kaltainen nainen. No, olihan sitä puhettakin jo, että syksyllä palaillaan asiaan...

Nyt kyselin aiemmasta luovutuksesta. Ns. tuoresiirto eli munasoluni hedelmöitettiin heti punktion jälkeen ja siirrettiin äidin kohtuun tehtiin samana päivänä (oleellisesti,höh) kuin punktioni. Alkioita siirrettiin kaksi, mutta raskaus ei jatkunut. Loput alkiot pakastettiin ja niistä 1-2 on siirretty myöhemmin äidille. Äiti on kuulemma edellen raskaana ja pakkasessa on kolme alkiota odottamassa. Jipii!!! Tieto raskaudesta tuntui jotenkin hienolle, mutta toisaalta ei oikeastaan miltään. Ja se tässä onkn kamalaa. Pitäisikö hyppiä nyt kattoon? Kuuluuko olla onnellinen? Mielestäni ei, en minä ole raskaana. Minun osuuteni päättyi jo lähes puoli vuotta sitten. Olenko nyt sitten tunteeton..

Lupailin uuteen luovutussessioon lähteä. Tällä viikolla menen Klinikalle fyysiseen tarkastukseen ja verikokeisiin. Kuulemma psykologille ei enää tarvitse mennä, jollei koe suurta syytä. Mietinpä vaan, että jos kokee suurta tarvetta kallonkutistajan aikaan, onko silloin edellytyksiä luovuttamiselle?
Hoitaja puhelimessa ei ollut ennestään tuttu, mutta aivan ihanan kuuloinen ja hommassa heti mukana.
Jotenkin ajattelin, että viimeksi tämä blogin kirjoittaminen luovutusprosessin edetessä tuntui hyvälle tavalle keventää tuntoja. Nyt ajatteliin jatkaa kirjoittelua tämän mahdollisesti tulevankin kierroksen ajan.

Jos siellä joku näitä juttuja lukee, ottaisin enemmän kuin mielelläni kommentteja tai kysymyksiä vastaan.

lopputarkastus läpäisty

2008-04-09T16:10:00+03:00

Kävin Klinikalla jälkitarkastuksessa. Minulla on paikat parantuneet ihan aikataulussa ja menkatkin alkoivat kuten oli ajatuskin. Tällä erää tapasin toimenpiteen tehneen lääkärin (eli jotakin jatkumoa on havaittavissa!) ja hänen kanssaan oli oikein mukava jutella. Muistin nyt kysyä useita sellaisia asioita, jotka ovat matkan varrella jääneet mietityttämään. Kysyinkin juuri tästä hoitohenkilökunnan vaihtuvuudesta. Hän pahoitteli asiaa kovasti. Lääkärit, kuten arvelinkin, tekevät osa-aikaisesti töitä muualla kuin Klinikalla. Näin samat lääkärit eivät pysty koko hoitoprosessia viemään läpi. Tilanteetkin hoidettavillakin muuttuvat hormonitekijöiden mukaan.

Minulta kerättiin siis kymmenen munasolua. Kaikki hedelmöittyivät ja kaksi on siirretty saajahenkilölle. Hän ei ole vielä tehnyt raskaustestiä, joten tilannetta en osaa vielä sanoa. Saan ottaa Klinikalle myöhemmin puhelun ja tätä tiedustella. Loput kahdeksan solua on pakastettu. Kaikki solut ovat tämän saman saajan käytettävissä ja ne säilyvät pakasteessa kolme vuotta.

Lääkäri kertoi, että jos saaja ei tule ensimmäisestä siirrosta raskaaksi, usein uusi yritys on noin kolmen kuukauden kuluttua. Jos taas käy niin onnellisesti, että vauva syntyy, yleensä perheet palaavat noin kahden vuoden kuluttua uutta hedelmöitystä koettamaan.

Munasoluja voisin luovuttaa kolmen kuukauden kuluttua uudelleen ja yhteensä kolme kertaa. Toinen laskutapa luovutusten määrälle on syntyneet lapset. Kun saman luovuttajan soluista on syntynyt viisi lasta, ei luovutuksia enää tehdä. Minut ainakin toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi syksyllä uudelle kierrokselle. Ehkä menenkin.

Tämän blogin aihe on osaltani nyt käyty loppuun. Toki palaan vielä tämän kuun aikana kertomaan, miten saajan raskaudelle on käynyt. Muutoin tahdon kiittää teitä kaikkia matkaani seuranneita. Toivottavasti tämä tarinani rohkaisee jotakuta lähtemään munasolun luovuttajaksi ja joku pieni perhe voi siitä saada avun. Oikein aurinkoista kesän odotusta teille kaikille!

jälkikirjoitus nro 4, rahasta kysekö?

2008-04-03T12:25:00+03:00

Klinikan maksama "luovuttajan korvaus" oli tullut tililleni. Sitä oli rokotettu itse antamallani veroprosentilla ja niinpä maksettavaa jäi 488,84 euroa. Laskin,että korvauksen bruttosumma on kymmenen prosenttia siitä summasta, jonka saajapuoli on joutunut maksamaan omasta hoidostaan. Reilua?

Rahasta en osaa sanoa mitään. En tiennyt minkälaista summaa odotinkaan. Tiedän, että summaan vaikuttavat kilometrikorvaukset kotoa Klinikalle (osaltani liki 20km) ja lasteni lukumäärä (niin, miksi..). Olin päättänyt, että maksettavalla korvauksella tehdään jotakin kivaa. Joku kiva hoito kosmetologilla tai pikainen laivareissu naapurimaahan. Rahaa ei sovi käyttää City-Marketin kassalaskuun. Mitään päätöstä en ole tehnyt.
Pidän kuitenkin kohtuullisena korvauksen määrää. Käyyntikertoja Klinikalle tuli useita ja toki ne aiheuttivat työaikajärjestelyjä. Eikä se piikkienkään pistely nyt niin ihanaa ollut. Tai puhumattakaan siitä punktiosta.

Muuten jos verrata täytyy, niin kyllä kotipiikit olivat jännittävämpiä ja kipeämpiä kuin itse punktio. Kotona vastuu on yksin minun. Ja hoitoalan ammattilaisena jotenkin ammattiylpeyskin oli pelissä.

jälkikirjoitus nro 3

2008-04-02T19:19:00+03:00

Jälkitarkastukseni on tulevana maanantaina eli lähes kaksi viikkoa toimenpiteen jälkeen. Kysymyksiä on paljonkin; täytyy varmaan laittaa paperille, jotta tulee kysyttyä kaikki mitä mielessä on. Tai entä jos latoisin tämän blogini paperiversiona pöytään.. Tässähän niitä mielipiteitäni on tullut esille!

Mitähän haluan kysyä? Tuliko luovuttaja raskaaksi? Jos, niin onko vielä raskaana (ettei ole mennyt kesken)? Montako alkiota siirrettiin? Montako on pakkasessa, jos on? Onko ne kaikki vain saman parin käyttöön? Kauanko niitä voidaan säilyttää?

Koska voin halutessani luovuttaa uudelleen? Montako luovutusta yksi nainen saa tehdä?

Hei, auttakaa te hiljaiset seuraajat. Mitä vielä voisin kysyä?

jälkikirjoitus nro 2

2008-03-28T18:24:00+02:00

Punktiosta kaksi päivvä. Vuotoa on jonkin verran, mutta kipuja ei lainkaan. Alavatsalla on vähän senkaltainen tunne, kuin olisi tehnyt muutaman vatsalihasliikkeen liikaa (ei tosin pelkoa).
Eli olo on kaikkineen ihan hyvä ja tämä viimeinen sairaslomapäivä riittää toipumiseeni.

Aion tätä blogia päivittää jälkitarkastukseeni asti, jotta koko luovutusprosessi tulee jollakin tapaa kuvatuksi. On varmasti monia näkökulmia, joista tätä olisi voinut tarkastella. Tämä on henkilökohtainen kokemukseni ja näkemykseni. Oletan, että teitä tarinaani seuranneita on muutamia ja olisin todella otettu kommenteistanne, kysymyksistänne tai mielipiteistänne. Kuten olen kertonut, olen valinnut toistaiseksi puhumattomuuden ihan livenä, joten ajatustenvaihto on jäänyt aika suppeaksi. Joten jätä kommenttia, vaikka pientäkin.

Kiitos.

jälkikirjoitus nro 1

2008-03-27T11:34:00+02:00

Punktio oli eilen. Oloni on mitä mainioin. Välillä huomaan pieniä supistusten kaltaisia vihlaisuja etenkin vasemmalla puolellani. Särkylääkettä olen ottanut viimeksi 21 tunti sitten enkä varmasti tänäänkään niitä tarvitse. Sairaslomalla olen vielä huomisen, eli yhteensä kolme päivää. Yö meni hyvin. Vuotooni riittää pikkuhousunsuoja, joten sekään ei ole suurta.

Unohdin eilen mainita, että munasoluja saatiin kerättyä yhteensä 10. Jälkitarkastuksessa saan sitten kuulla, mitä soluille kuuluu ja missä ne ovat. Laitetaankohan osa pakkaseen? Menevätkö kaikki solut samaan perheeseen? Kyllä nämäkin jossain kohtaa on kerrottu, vaan olen ne unohtanut.

Eilinen pahoinvointi johtui omasta mielestäni saamastani kipulääkkeestä. En tokkurassa tajunnut, että olen samaa lääkettä joskus syönyt pillerinä ja se laittaa pään tosi pyörälle. Täytyy tuokin jatkossa muistaa.

Prosessi on osaltani jälkitarkastusta vaille ohi. Mielenkiintoinen ja tunteita tulviva kokemus tämä on ollut. Pettynyt olen ollut Klinikan henkilökuntaan jossain määrin. Tällainen perusduunari kun luuli, että yksityisellä puolella kaikki on pikkuisen hienompaa! Tienaavathan ne soluillani mukavat eurot kuitenkin. Henkilökunta on ollut tosi vaihtuvaa koko ajan ja ensimmäisen lääkärin kanssa kielimuuri oli turhan korkea. Jotenkin kemiatkaan ei ehkä ihan kohdannut. Varsinainen ensimmäinen tapaamiseni hoidettiin tilassa, jossa huusi jokin laboratoriolaite. Osa hoitajan puheista meni ohi.
Olisin odottanut, että toipumishuoneessa eilen joku olisi käynyt juttelemassa ja kertomassa miten homma sujui. Tietääkseni huoneessa ei käynyt kukaan. Sain vain ohjeen tulla vastaanottotiskille kunhan olo on hyvä. No, mutta selvisin. Ja olihan siellä niitä posiviisiakin ihmisiä ja kokemuksia.

Menisinkö uudestaan? Kyllä. Olen sitä jo pohtinut. Kysyn jälkitarkastuksessa, kuinka monta kertaa ihminen voi luovuttaa ja kuinka kauan pitää olla taukoa luovutusten välillä? Voisin ajatella hyvinkin vaikka syksyllä tekeväni uuden luovutuksen. Mutta tahdonko tehdä sitä samassa Klinikassa? En tiedä. Ehkä.

päivä nro 13, punktiopäivä

2008-03-26T23:00:00+02:00

Huh mikä päivä. Mutta nyt kaikki on onnellisesti takana. Mutta palaan alkuun, jotta lukijankin on helpompi seurata tapahtumien kulkua. Yön aikana Suomeen oli pyyhkäissyt uskomaton lumipyry. Klinikalla oli määrä olla aamulla, mutta tiet olivat todella tukossa. Luulin varanneeni riittävästi aikaa matkaan, mutta soitin Klinikalle ja ilmoitin mehdollisesti hieman myöhästyväni. Kuulemma ei ole kiirettä... Alavatsalla tunsin lievää pingotusta; ihan kuin kuukautiset alkaisivat kohta.

Klinikalla henkilötietoni tarkastettiin, jätin tilinumeroni ja veroprosenttini palkkion maksua varten, kerroin kilometrimäärän kotoa Klinikalle ja omien lasteni lukumäärän. Asioin jälleen (ilmeisesti) hoitajan kanssa, jota en ennen ollut tavannut. Kulman takaa näin aiemmin tapaamani ihanan hoitajan. Olisin voinut käydä häntä vaikka halaamassa! Minua kehotettiin vielä tyhjentämään virtsarakko ja sitten saisin mennä odottelemaan toimenpidehuoneen oven taa.

Jälleen minulle aivan vieras ihminen (sanoi kädestä päivää, mutten muista nimeä) kertoi suorittavansa punktioni, hän oli siis lääkäri. Nyt vasta tajusin, että kaikki Klinikalla tapaamani henkilöt ovat olleet naisia. Luin kyllä eräästä taulusta, että siellä on ainakin yksi mieslääkärikin. Kengät ja takki jätettiin aulaan. Navasta alaspäin riisuuduin toimenpidehuoneen nurkassa ja kiipesin vuoteelle gynekologiseen tutkimusasentoon. Aiemmin henkilötietojani tarkastanut nainen oli vetänyt nyt leikkaussalikuteet ylleen ja tuli mukaan toimenpiteeseen.

Omin sanoin kerroin vielä henkilötietoni; kaipa ne varmistivat oikean hautomon olevan tiskillä? Lääkäri laittoi oikeaan käteeni tipan, se meni helposti. Minua varotettiin olemaan pelästymättä, kun huoneeseen tulee vielä biologi ottamaan soluni vastaan. Ensimmäinen lääkeannos vaikutti noin minuutissa. Siitä ei tullut huono olo lainkaan, tavallaan vain kelluin jossain muualla. Hoitaja kertoi, että on normaalia, ettei toimenpiteen jälkeen muista kaikkea, mitä on tapahtunut. Juuri näin kävi minullekin!

Muistan tunteneeni kipua kun neulaa vietiin vasemmalle puolelle, mutta heti hoitaja tuikkasi lisää lääkettä. En muista, että oikealle puolelle olisi tehty mitään. En muista henkilökunnan puhuneen mitään. Heräsin kun hoitaja pyyhki alapäätäni ja kertoi homman olevan ohi. Oho!

Minulle tuotiin alushousuni ja side. Sain pukeutua omiin vaatteisiini ja kävellä toipumishuoneeseen. Sellainen lievä laskuhumalafiilis oli ja jalat tuntui hieman veltoilta. Toipumishuoneessa hoitaja antoi särkylääkkeen, joka poretablettina liuotettiin veteen. Join sen ja paneuduin kauneusunille. Tunnin kuluttua soitin miestä hakemaan minut kotiin. Olo oli ehkä hieman hutera, mutta kivuton. Lievää painetta tunsin alavatsallani. Minun oli määrä tavata vielä lääkäri ennen kotiinlähtöä. Asiani hoiti kuitenkin sama hoitaja, joka oli toimenpiteessä. Koin epämiellyttäväksi, ettei hän tavannut minua. Syytähän en tiedä. Olisin halunnut muutamaa asiaa vielä häneltä kysyä. Jälkihoito-ohjeita en saanut oikeastaan lainkaan. Useasti hän vain hoki ehkäisystä, mutta mutisi minulla olevankin kierukan. Kysyin kauanko jälkivuoto kestäisi? Yksilöllisesti päivästä kahteen kuulemma. Sairaslomaa hän ei tarjonnut vaan pitkin hampain kävi todistukseen hakemassa allekirjoituksen lääkäriltä. Älkää ymmärtäkö väärin, hän oli ihan mukava hoitaja! Jälkitarkastus varattiin kahden viikon päähän. Viivyin Klinikalla yhteensä neljä tuntia. Korvaus tulisi kuulemma tililleni muutamassa päivässä. Korvauksesta tai sen määrästä ei ole missään vaiheessa keskusteltu. Kiitoslahjaksi sain vielä valita kaunestuotteita; valitsin Burberryn tuoksun ja voiteen. Jotenkin niiden vastaanottaminen sai minut tuntemaan itseni halvalta.

Kotimatkalla minusta tuntui kuin happi olisi loppunut ja hikoilin runsaasti. Koetin vaipua jonkinlaiseen transsiin ja selvisin puolen tunnin kotimatkan hengissä. Kotona ehdin heittää takin lattialle ja juoksin oksentamaan. Olo helpotti kummasti ja pääsin sohvalle huilaamaan. Otin kotona tuttua ibuprofeiinia tuhdin annoksen ja nukahdin. Aanulla tuntemani paineen tunne oli kadonnut. Kipuja minulla ei ollut lainkaan.
Kahden maissa nukahdin sohvalle ja pari tuntia torkuin. Illan jaksoin puuhastella ihan normaaliin tapaan.

päivä nro 12, viimeinen iltani hautomona

2008-03-25T19:16:00+02:00

Päiväni hautomona. Nyt siis kypsyttelen munasolujani ja toivon niitä löytyvän huomisessa punktiossa enemmän kuin se ultrassa nähty kahdeksan kappaletta. Tuntuu, että niin vähä määrä ei ole minkään arvoinen. Toisaalta olen kyllä kuullut hyperstimulaatiostakin, eikä se liikatuotantokaan mukavaa ole.

Pistopaikassa ei ole nähtävissä mittä erityistä. Mies laski mahanahkassani olevia piikin jälkiä ja sai yhteisluvuksi kahdeksan piikkiä. Taisi niitä muutama muukin olla lisäksi. Ei hänkään osannut ajatella, mikä oli tuon pahamaineisen irrotuspiikin jälki. Ihan lievää vatsan turvotusta olen huomaavinani ja vähäistä selkäsärkyä. Muutoin olen täysin oireeton. Jaa, no mutta mainitsen vielä kauniit kasvoni. Ne ovat tämän hormonimyrskyn johdosta heränneet kukkimaan ja olo on sitä myöden kuin pahaisella murkulla. Palkitsin itseäni jo lohtukaramellipussilla.

Huomenna on puktio. Vähän alkaa pelko hiipiä punttiin. Oikeastaan pelkään vain, saanko ihan varmasti riittävästi lääkettä, jotta toimenpide ei olisi tuskallinen. Toipuminenkin toki on käynyt joitakin kertoja mielessä, sairaslomaahan tulee varmaan väkisinkin vähän. Työpaikalla en ole kertonut luovutushoidosta mitään. Olen kertonut esimiehelleni joutuvani pieneen naistensairauksien toimenpiteeseen ja siitä aiheutuvan muutamia sairaslomapäiviä. Klinikan henkilökunnan lisäksi maailmassa on miehen lisäksi kaksi ystävääni, jotka tietävät prosessista. Ja hyvä niin. Kerron sitten mielelläni tätä tarinaa kun olen kaiken itse saanut rauhassa kokea läpi fyysisesti ja psyykkisesti, jos se jotakuta kiinnostaa.

Ainoa, minkä huomaan jättäneeni kokonaan ilman pohdintaa ovat munasoluni ja niiden saajat. Saajaperheessä on tänään varmasti jännittävä ilta. He tietävät, että huomenna yritetään saada heidän vauvansa alulle. Mies valmistautuu antamaan oman solupanoksensa ja nainen on oletettavasti saanut jotakin hormonia, jotta alkoin kiinnittyminen olisi mahdollisimman helppoa.
En ole miettinyt, missä saajaperhe asuu tai miksi he tarvitsevat soluja. En heidän elämäntilannettaan ja ulkonäköään. Suhtaudun yhä soluihini aika kylmästi. Ne ovat jotakin sellaista, mitä en tarvitse ja jotka menisivät muutoin täysin hukkaan. En koe, että ne ovat minun perimääni, edes dna-tasolla. Luovutetut munasolut hedelmöitetään kolmen tunnin kuluessa. Kun soluni huomenna otetaan pois minusta, ne eivät ole enää minun. Ne ovat saajaperheen, jotka toivottavasti saavat kokea syntymän ihmeen ja pääsevät nuuhkimaan vastasyntyneen vauvan pieniä varpaita.

Tiedän, että tahdon jälkitarkastuksessa saada kuulla, onko soluillani saatu aikaan raskautta. En tiedä vielä, miten reagoin hyviin tai huonoihin uutisiin. Sydämeni pohjasta toivon, että saajaperhe voisi olla vauvaperhe ensi jouluna.

päivä nro 11, viimeinen piikki

2008-03-24T21:57:00+02:00

Nyt se on ohi. Kaikki piikit on pistetty ja loppu on yläkerran ukon ja Klinikan osaavien käsien varassa.
Nyt on toisaalta aika huojentunut olo. En voi oikeastaan mitään enää tehdä luovutuksen hyväksi kuin mennä oikeaan aikaan Klinikalle. Tämä kotioloissa hoidettava osuus oli kaikkiaan huomattavasti helpompi, kuin olin ennalta kuvitellut. Kunhan tietää minkä piikin pistää ja mihin aikaan! Kerran oli jännitysmomenttia ilmassa kun pitkäksi venähtäneen työvuoron vuoksi meinasin myöhästyä piikiltä.

Ohjeet tähän viimeiseen piikkiin, Pregnyliin olivat aika kattavat ja niiden turvin tavallinen kaduntallaaja selviytyy kyllä. Minä myös. Olennaista oli kellonaika, tasan 36 tuntia ennen punktiota. Ensin isompi neula ruiskuun, sillä imetään neste kyytiin. Neste siirretään jauheampulliin ja sekoitetaan, ei ravisteta. Koko litku imaistaan takaisin ruiskuun. Vaihdetaan pienempi ja puhdas neula, jolla neste ruiskutetaan vatsanahkaan. Voila! Neste kirveli piikitettäessä aivan törkeästi ja meinasi hiukan hikikin tulla. Niitä paljon mainostettuja jälkioireita odottelin.. ja odottelin.. Ei mitään.

Ihon kirvely loppui hyvin pian, Orgametrilin jälkeinen kuumotus ja punotus oli moninkertaista tähän nähden. Koko iltana ei mitään oireita. Kuulemma pistopaikka näkyy vielä selvästi punktioon tultaessakin.. Aha.