Eilen Klinikalla istuessani näin pariskunnan odottavan vuoroaan. Vuoroa minne? Klinikalla käsitellään hyvin henkilökohtaisia, arkoja ja vaikeita aiheita. Jotenkin en katsonut voivani mennä samalle sohvalle tuon rouvan kanssa. Jos minusta näkyy, että olen jo äiti? En tahdo loukata. Odotustilassa vallitsi jäätävä hiljaisuus. Hymyillä ei voi, tervehtiä ei voi eikä osaakaan voi ottaa.
Pariskunta pysyi vaiti. Mietin., arvasivatko he, että olen sukusolujen luovuttaja?

Kun tulin lääkäristä, oli pariskunta poistunut aulasta. Toisen oven takaa tuli mies suojatossuissa ja -myssyssä. Häntä ohjattiin lempeästi odottelemaan ja hakemaan kahvia. Mies oli väsyneen mutta innostuneen näköinen. Moneskohan kerta? Hän oli varmasti saattanut vaimonsa alkionsiirtoon ja nyt heillä eletään kriittisiä hetkiä. Tai näin kuvittelen.

Edelliskerralla Klinikalla oli ikäiseni nuori nainen, jonka kuulin saavan ohjeet pissanäytteen antamiseen. Ihan samat ohjeet, jotka sain itsekin kun makdollisia sukupuolitestejä tutkittiin ennen luovutusprosessia.

Ei pitäisi liikaa pohtia.