Punktio oli eilen. Oloni on mitä mainioin. Välillä huomaan pieniä supistusten kaltaisia vihlaisuja etenkin vasemmalla puolellani. Särkylääkettä olen ottanut viimeksi 21 tunti sitten enkä varmasti tänäänkään niitä tarvitse. Sairaslomalla olen vielä huomisen, eli yhteensä kolme päivää. Yö meni hyvin. Vuotooni riittää pikkuhousunsuoja, joten sekään ei ole suurta.

Unohdin eilen mainita, että munasoluja saatiin kerättyä yhteensä 10. Jälkitarkastuksessa saan sitten kuulla, mitä soluille kuuluu ja missä ne ovat. Laitetaankohan osa pakkaseen? Menevätkö kaikki solut samaan perheeseen? Kyllä nämäkin jossain kohtaa on kerrottu, vaan olen ne unohtanut.

Eilinen pahoinvointi johtui omasta mielestäni saamastani kipulääkkeestä. En tokkurassa tajunnut, että olen samaa lääkettä joskus syönyt pillerinä ja se laittaa pään tosi pyörälle. Täytyy tuokin jatkossa muistaa.

Prosessi on osaltani jälkitarkastusta vaille ohi. Mielenkiintoinen ja tunteita tulviva kokemus tämä on ollut. Pettynyt olen ollut Klinikan henkilökuntaan jossain määrin. Tällainen perusduunari kun luuli, että yksityisellä puolella kaikki on pikkuisen hienompaa! Tienaavathan ne soluillani mukavat eurot kuitenkin. Henkilökunta on ollut tosi vaihtuvaa koko ajan ja ensimmäisen lääkärin kanssa kielimuuri oli turhan korkea. Jotenkin kemiatkaan ei ehkä ihan kohdannut. Varsinainen ensimmäinen tapaamiseni hoidettiin tilassa, jossa huusi jokin laboratoriolaite. Osa hoitajan puheista meni ohi.
Olisin odottanut, että toipumishuoneessa eilen joku olisi käynyt juttelemassa ja kertomassa miten homma sujui. Tietääkseni huoneessa ei käynyt kukaan. Sain vain ohjeen tulla vastaanottotiskille kunhan olo on hyvä. No, mutta selvisin. Ja olihan siellä niitä posiviisiakin ihmisiä ja kokemuksia.

Menisinkö uudestaan? Kyllä. Olen sitä jo pohtinut. Kysyn jälkitarkastuksessa, kuinka monta kertaa ihminen voi luovuttaa ja kuinka kauan pitää olla taukoa luovutusten välillä? Voisin ajatella hyvinkin vaikka syksyllä tekeväni uuden luovutuksen. Mutta tahdonko tehdä sitä samassa Klinikassa? En tiedä. Ehkä.